Sateisina päivinä olen suuresti ikävöinyt pinkkien Hai-saappaideni perään. Ilokseni supermarket-ballerinani ovat hieman paikanneet tilannetta, sillä olen havainnut, että tekonahkakengístä voi olla joskus jopa enemmän hyötyä kuin haittaa: jalat on säilynyt kuivina. Ehkä siks oon vielä säilyny terveenä. Voisin tuoda ne Suomeen ja käyttää niitä sadekenkinä, mutta tavarapaljouteni keskellä joutunen kuitenkin jättämään klopot tänne.
Kävin tänään leffassa. En tiedä onko tää nyt ranskalaisuuteen liittyvää vai ei, mutta asiat ei taaskaan oikein toiminu mun logiikan mukaan. Ensinnäkin lipussa luki aika 15.05, ja minä tietenkin tyhmänä ajattelin sen tarkoittavan leffan alkamisaikaa. Noh, saavuin paikalle hyvissä ajoin noin varttia vaille. Eipäs sinne vielä päässytkään eikä aulassa ollut penkkejä taikka vessaa käytettävissä. Ihmisiä alkoi kertyä paikalle pikku hiljaa ja lopulta päästiin sisälle vasta jotain puolen aikaan. Kuulin työtekijän mumisevan eräälle asiakkaalle, että hivenen ollaan aikataulusta jäljessä... Älä. Onneks leffa sentään oli ihan hyvä.
Sen jälkeen menin shoppailemaan. Tai oikeastaan en kerinny käydä kun Mangossa. Musta tuntu et oisin voinu käyttää koko mun palkan siellä. En sentään tehnyt niin, vaikka kolme vaatekappaletta mukaan lähtikin. Hivenen hirvittää tuleva pakkausoperaatio... Mutta siis siihen Mangoon. Olin sovituskopissa, kun yhtäkkiä joku avaa verhon. Ei siellä onneks ollu kun pikkutyttö, jolle sanoin jotain älä kiltti avaa verhoa, kun ihmiset vaihtaa vaatteita -tyyliin. Noh, ei se mitään auttanut. Sit tuntu alkavan sellanen verho auki-verho kiinni -leikki. Tyttö totes myös, että mulla on kaunis kaulakoru. Ja vaistomaisesti (kiitos Disneyn il faut communiquer avec les enfants) vastasin, että sullakin on nätti koru. Sen jälkeen multa kyseltiin, et onko tyttö mun seurassa. Ilmeisesti oli häiriköinyt muitakin sovittelijoita.
Tästä tulikin mieleen, että meillä oli Labyrintissä taas yks päivä eksynyt pikkupoika. Ikää tällä ranskalaispojalla oli vasta 3 ja puoli vuotta. Se kuljeskeli ihan tyytyväisenä ympäri Labyrinttiä, istukeli siellä täällä ja selitteli meille kaikenlaista. Yleensä lapset vaan itkee tai sit ne ei puhu yhtään mitään. Tämä poika oli ihan toista maata. Kerkesin viettää pojan kanssa melkein vartin ennen kun vanhemmat saatiin kiinni Baby Care Centeristä puiston toiselta puolelta. Loppu hyvin kaikki hyvin siis.
Ja tän päiväseen vielä takasin. Törmäsin aivan ihanaan pikkuputiikkiin, jossa oli kaiken muun sisustustavaran ja krääsän lisäks hirveä kasa niitä peltipurkkeja, joita mun keittiö on täynnä. Mun harmiksi (tai onneksi, miten sen nyt ottaa) liike oli just sulkemassa, niin en ehtinyt tutustua niihin tarkemmin. Ehkä ehdin palata sinne tässä vielä piakkoin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti